Blogi

Huikea viikonloppu!

31.08.2015 20:33

Olipa viime viikonloppu oikein kunnon näyttelyviikonloppu. Jetropoika oli näyttelyssä Rovaniemellä ja kasvatti Hilma Janakkalassa. Jetro rotunsa paras ja vielä ryhmäkehässä 5 ryhmän kolmas! Joskus olen saanut kunnian viedä Rop koiran ryhmäkehään-siinä on aina käynyt niin, että heti on puotettu pois kisasta, aika harvoin Chow Chow pärjää ryhmäkisassa. Nyt saldona komea pokaali, itseasiassa kolme, ropista, sertistä ja ryhmäkehän kolmossijasta. Hilma oli puolestaan Janakkalassa narttujen kakkonen, saaden sertin ja varacacibin-hienoa.!! Täytyy sanoa, että Hilman omistajat ovat kyllä tehneet hienon työn-Hilma osaa esiintyä kehässä loistavasti, sain palautetta paikanpäällä olleilta, että osaahan se tyttö esiintyä :) Hienoa!! Nyt aletaan valmistautua Erikoisnäyttelyyn, mikä on muutaman viikon kuluttua Porvoossa. Saa nähdä-Jetro on vielä niin kakara, että aivan mitä vain voi sattua-toivotaan, että yhtä rauhallinen käytös on myös erkkarissa. Koskaan ei voi mennä takuuseen junnusta :) Täytyy ennen erkkaria melkein käydä Jetron kanssa jossain tapahtumassa, ihan rentoutumassa. Ehkäpä suunnistamme Oulun torille. Siellä on monenlaista ihmistä ja silittäjää ja makupaloja tarjotaan joka suunnasta. Turkin kanssa on miettiminen-osaksi on pentuturkkia, nyt näyttää sille, että vaihtuu, sen verran lähtee karvaa mutta onneksi ei ole laikkuja-vaihtuu todella tasaisesti. Lohiöljyä ja biotiinia annamme ruuan mukana-se ilmeisesti auttaa turkin vaihtuessa. Toivotaan nyt, että erkkarissa turkki näyttäisi hyvälle. Harmittaa suunnattomasti, en itse pääse erikoisnäyttelyyn mukaan-jonkun on jäätävä laumaa hoitamaan. Mutta-täytyy siis kotona jännittää.

Lucia kävi tänään ensimmäisellä rokotuksella ja hyvin meni. Ei ollut moksiskaan :) Nyt on meillä niin rauhallinen ilta-Lucialla on hieman lämpöä johtuen rokotuksesta. Oikeastaan, rauhallisin ilta aikoihin.Eiköhän huomenna taas kyytiä saa koko porukka :)Lucia on varauksellinen chow chow. Mutta-muistaa ensitapaamisen jälkeen seuraavalla kerralla ihmisen ja antaa silittää aivan kuin-vanhoja tuttuja jo olisivat. Lumppu tykkää olla auton kyydissä, katsella, lauantaina oli mukanani töissäkin-seurasi hyvin kiinnostuneena, kun kampauksen tein asiakkaalle ja meikkaaminen oli niin mielenkiintoista, että voitti nukkumisen. Täytyy tyttöä kulettaa mukana aina, jos mahdollista. Toisaalta-pidän hyvänä, että pennulla on chowin perusluonto-ei niiden kuulu hyppiä vieraita vastaan ja pyöriä jaloissa- Chow Chow on hyvin pidättyväinen ja olemuksen kuuluu olla arvokas.

 

Lilo kuvassa n.6kk. N. 5v sitten-oli muotia koirien raakaruokinta ja harkinnan jälkeen siirsimme koirat-Lordi, Linda ja Lilo raakaruokintaan. Hyvin laadukasta raakaruokaa, ohjeitten mukaan,tarkkaan kasvista lihaa ja luuta. Lilo oli tuolloin n.6kk, kalkin määrä oli tarkkaa, samoin vitamiinien. Välillä koirat pulskistui, Lilo pentukin, vähensimme ruuan määrää, hyvälle kaikki näytti-isompien osalta-turkit kiilsi, kakit vähentyivät-luut maistui.Mutta Lilo-vaikka kuinka tarkkaa oli ruoka-raakaruoka, kalkki, vitamiinit-ontuminen alkoi puolen vuoden jälkeen, oikeastaan täysin totaalinen jalkojen altameno. Minä kannoin Lilon aamulla pissille, särkylääkettä, myöhemmin  kokeiltiin piikkihoitoa, nivellääkettä. Sinänsä tilanne kohentui mutta ei kestä vieläkään lenkkeillä. Yllätyin suuresti-Lilon kuvaustulokset-jalostuskelpoinen vaikka ei ole tervettä pvää nähnyt. Haluan varoittaa kaikkia , varsinkin Chow Chow pentujen omistajia-antakaa kasvattajan suosittelemaa muonaa, jahka koira on kasvanut"isoksi"-eli päälle vuoden-sitten voi kokeilla vaikka raakaruokintaa sun muuta.  Ei kannata tehdä samaa virhettä-mitä itse tehtiin-muodin mukana. Kasvava pentu saa kaiken tarvitseman kuivamuonasta.Kaikki terveen luuston rakennusaineet saa takuuvarmasti laadukkaasta kuivamuonasta. Niin-luonto....no nää nykykoirat ei elä luonnossa, jalostus on tehnyt tehtävänsä.

Lucia Lumppero :)

27.08.2015 11:29

Ihana seurata pennun kehitystä aivan alusta asti. Lucia on valtavasti kehittynyt muutamassa viikossa, melkein ilmassa on jo rauhoittumista, että ei niin paljon jyrsi meitä ihmisiä. Kauhean terävät pentuhampaat tytöllä on mutta nyt on alkanut keskittyä enemmän puruluitten tuhoamiseen. Leila emo on melko kovalla tassulla ojentanut tyttöään välillä-olen mennyt väliinkin mutta täytyy sanoa, että kyllä emo tietää. Tänä aamuna Lucia ei juuri pitänyt vauhtia koululaisille, vaan keskittyi puruluihin-jee! Ensiviikolla on sitten vuorossa ensimmäinen rokotus. Sen jälkeen voimme hieman vapaammin liikuskella-koirapuistoihin, mätsäreihin turistiksi. 

Lucia on kyllä ilmetty "mummonsa"-samoista paikoista rapsuttamalla lähtee takatassu vispaamaan ja istumistyyli on sama-istuu koko pepallaan :) Emman tavoin-on hyvin epäluuloinen vieraita kohtaan, tykkää tarkkailla ensin tovin, kunnes rohkenee mennä silitettäväksi. Toisaalta lenkkipolulla, mitä nyt teemme pieniä rauhallisia kävelyitä-hyvinkin innokkaasti tutustuu vastaantuleviin koiriin. Eilen huomasin, että Lucialla on mummonsa tavoin hyvä jäljestysvietti-äkkäsi Lordin ja Emman lenkkihajut ja sitten mentiin tuhatta ja sataa. 
 
Leila kävi alkuviikolla kunnon tarkastuksessa, kannuskynnet poistettiin, toisessa jalassa kynsi kasvoi pelkästään verikynttä, kummatkin kannuskynnet olivat niin ulkonevat, katsoin parhaaksi poistattaa ne, on helpompi hoitaa kynnet. Leilalla oli kaikki hyvin, hyvässä kunnossa ja painoa oli 26kg. Nyt odotellaan turkin kasvamista takaisin, pentujen lähdön jälkeen melkoinen "sulkasato" iski. Tarkoitus olisi loppuvuodesta lähteä käymään Leilan kanssa näyttelyissä-saapas nähdä miten mamma asiaan suhtautuu :)Tottakait, olisi kiva saada Leilalle se "viimeinen" serti, Leilalla on kaksi sertiä saatu alle 2v ikäisenä, kolmannen sertin pitää saada päälle kahden vuoden ikäisenä-jotta koira saa Suomen Muotovalion Arvon. Katsotaan nyt, kehäharjoituksia pitää alkaa pikkuhiljaa tekemään. 
 
Kuvassa havaittavissa pientä onnistumisen riemua, vuodelta 2008 Oulaisten ryhmänäyttelystä. Lordi oli Rop pentu. 

Huh hellettä =)

24.08.2015 19:47

Viikon on riittänyt lämmintä säätä. Koirat ovat olleet ajottain aika kuumissaan mutta kyllä jokainen paikkansa pihalta löytää. Pitkiä lenkkejä ei ole tehty lämmöstä johtuen. Kiireistä on ollut, lähinnä tämä pentu, Lucia työllistää koko porukkaa. Vikkelä ja ilkeä(kin) neiti on, kintuissa on välittömästi aamuisin kiinni mutta välillä viihtyy puruluunkin kanssa, ei aina ole yhtä "eitä" mitä pennulle toitottaa. Viikon päästä on sitten rokotukset, voi vapaammin kulkea. toki olemme jo kerenneet kaupungillakin käydä, kävimme Oulun torilla. Luciaa kuvattiin ahkerasti. Tapasin myös vanhemman herran, jolla oli ollut Chow Chow joskus 80-luvulla, Helsingissä asuessaan. Tovin juttelimme. Uros chow chow oli hänellä ollut ja kappas kummaa-kynsiä ei antanut leikata. Ei mikään yllätys :) Meillähän Lordi ei anna kynsiään leikata, ei sitten millään. Onneksi kynnet on pysyneet lyhyenä, kuluu asfaltilla ja tarvittaessa, olemme leikkauttaneet pienessä rauhoituksessa eläinlääkärissä. Nyt hankin koirien kynsiporan-ajattelin kokeilla, olisiko siitä apua Lordille. Leilalle testasin jo kapistusta, Leila antaa kyllä kynnet leikata mutta pitihän sitä testata. Hirveä hajuista hommaa se koirien kynsienporaus on, täytyy hankkia maski kasvoille. Hyvin ne lyheni mutta tarkkana saa olla, että on hyvä tukiote käpälästä, jotta ei kynsi halkea. Tehokas masiina, maksoi n.50€ Mustissa ja Mirrissä. Nyt pitää sopiva hetki ottaa, jotta Lordi antaisi kokeilla masiinaa. Lordi nauttii esim. föönailusta, melkein teemme niin, että toinen föönaaa ja toinen sirkkelöi kynsiä.;)

Jetro kävi viikonloppuna ihan Seinäjoella asti näyttelyssä, ensimmäinen kerta hotellissa. Hyvin oli mennyt yö, rauhallinen poika mutta  ei oikein malttanut nukkua yöllä. Näyttelyssä esiintyi hyvin, tosin tuomari tykkäsi, että ehkä liian rauhallinen, kaipasi enemmän käytökseen säpinää :) Jetro on hyvin rauhallinen, jos sille päälle sattuu, toisinaan kaikkea muuta. Eh tuli näyttelystä ja erittäin hyvä arvostelu. Ensiviikonloppuna on vuorossa Jetrolla Rovaniemen näyttely. 

Kasvattajakin heräsi todellisuuteen, kun oli nämä pentuset, niinhän siinä kävi, että hieman tuli näitä yövalvomis/kautta syömiskiloja. Yövalvominen lisää kortisooninmäärää elimistössä, herkästi lihhoo ;) Onhan näitä selityksiä. Nyt ei auta, kun alkaa kunnon dieetille. Leila punnittiin tänään ja painoa oli 26kg, ihan ok. Ei laskenut tiineyden/pentujen aikana, eikä juuri noussutkaan. Eli kasvattaja dieetille. 

Jetroshka

13.08.2015 18:57

Jetro on kyllä kahdessa kuukaudessa kasvanut melkoisesti ja voimaa on. Vai onko se sitä pallienergiaa, nimittäin uhmailee aidan takana ohikulkevia koiria ja naapurin koiria. Välillä myös Lordille kokeilee. Eilen lenkillä alkoi tuntua, että ei riitä voimat käsissä, jos herra päättää, niin sitten mennään. Myös ohikulkevat koirat kiinnostaa. Nyt ei auta muu, kuin käyttää yksin Jetroa lenkillä. Vaikuttaa, että lenkin pituutta vois roimasti lisätä. Eilen teimme kyllä pitkän lenkin, niinhän tuo näytti, että energiaa riittää vaikka maratoonille. Kohta lähetään lenkille, söin sopivasti mäkkäriaterian, joten pitkä lenkki tekee terää. Jokatapauksessa, harjoittelemme nyt sitten taas uudestaan ohituksia. Eilen välillä sinkoili mutta loppumatkasta meno rauhottui. Vedonestovaljaat voisi rulettaa mutta kokeilen nyt sitten vielä ilman. Jetrohan on käynyt Lordin kanssa yleensä lenkillä mutta olipa eräs ilta alkanut kesken lenkin Lordille räyhäämään, liekö sitten toinen astunut varpaille. Noh, tässä on hyvää aikaa ennen talven liukkaita harjoitella lenkkeilyä, jotta siitä myös hihnan toisessa päässä edes hieman nauttisi. Kumpikin. Sitten kun meno alkaa olla suht rauhallisempaa-pääsee taas mukaan porukkalenkkiin. Suunnittelin, että otamme nyt lenkin, missä osa lenkkiä pururadalla, ehkä jopa juostaisiinkin , jos kunto kestää ohjastajalla :) Muutenkin Jetron olemus on nyt niin epäbalanssissa, miten sen nyt sanoisi, iso pieni poika, lihasta on hirveästi, ei missään nimessä lihavuutta mutta ehkä pidemmät lenkit tekisi nyt hyvää Jetron olemukseen. Vapaana viilettelee omalla pihalla, melkoisia spurtteja ottaa ja haluaisi myös yöt olla ulkona. Yhden yön annoin olla ulkona, kello oli jo vaikka mitä ja herra nukkui terassilla. Jätin sitten khh oven auki, jotta halutessaan pääsee sisälle mutta ei, ulkona nukkui koko yön. 

Seinäjoennäyttely on parin viikon kuluttua Jetrolla vuorossa. Rovaniemelle ilmoitin myös, sekä erkkariin mahdollisesti. (Erkkari=rodun erikoisnäyttely). Jaha, ei se auta-koirien lenkitys alkaa nyt. eilen n.22.aikaan oli lenkitykset tehtynä :) Nyt käytetään kolmessa erässä porukoita ja pikkuinen Lucia siinä välissä käy pienen pieniä pyrähdyksiä lähitienoolla. 

 

Kuvassa Emma hoitaa pentu Leilaa. Leilan kanssa on ollut nyt hieman erimielisyyksiä pennunhoidosta, nimittäin Leila aika rajusti välillä vinguttelee Luciaa, ilmeisesti haluaa häätää pois pennun, koska muut pennut on jo kodeissaan. Noh, se näyttää hurjalle mutta ei siinä mitään epänormaalia, kuuluu asiaan. Välillä Leila leikkii pennun kanssa, kuten kuvassa Emma Leilan kanssa. Nyt alamme totuttaa Luciaa muihin koiriin, toki on tutustellut mutta lähipäivinä saavat olla ihan omassa laumassaan. Jetro ainakin olisi hyvin innokas vaavin hoitaja. Emma mummo ei oikein välitä, lie liian tuoreessa muistissa pentuaika...ja se pentujen jatkuva turkissa roikkuminen :)

 

Back to normal

08.08.2015 07:02

Eilen lähti Skywalker kotiinsa ja juuri tulleen tiedon mukaan-matka Tampereelle oli sujunut hyvin, oli jo ystävystynyt perheen kisulin kanssa, eli kaikki hyvin :):) Aina jännittää, miten pennulla ensimmäinen yö tai automatka menee mutta aivan turhaan olen jännittänyt, ei kenenkään pennun kohdalla ole mitään ongelmaa ollut. Pieniähän ne pennut vielä ovat mutta hyviä chow chown alkuja.:)

Lucia alias lempinimeltään "Lumppu", vietti ensimmäisen yönsä nyt aivan yksin, ilman veljeä. Hyvin meni, tosin ruoka ei oikein meinaa vielä maistua, kun ei ole sitä kilpailua. Syö mitä syö-ennenpitkää nälkä kuitenkin tulee. Annan aina loput ruuat isommille, en jätä tarjolle, seuraavalla kerralla luulisi menevän, maistuvan jo ruoka. Hieman on ihmettelemistä tytöllä, minne kaikki menivät mutta jäihän tänne kavereita :D Illalla mummo, Emma kävi tutustelemassa pieneen Luciaan. Näyttää sille, että Lucia taitaa olla mummonsa kopio. Saapas nähdä, miten aikuisena ulkonäkö. Jotain niin samanoloista kummassakin on. Lucia on päässyt pienelle valjaslenkille lähiympäristöön, Hertta on käyttänyt tutustuttamassa tyttöä naapureihin. Siitä se lähtee. 

Nyt voi itsekkin huokaista, koko ajan on ollut huoli pennuista, että ei mitään vaan sattuisi. Kaikki pamperssit on nyt kotonaan. Tänään lähdemme Leila emon kanssa Perämeren chowien meriretkelle Raaheen...Saapas nähdä mitä päivä tuo tullessaan. :)Leilalle tekee ainakin hyvää nähdä eri maisemia ja Lucialle olla ilman emoa. 

 

Lucia

 

Hei hei Heinäkuu =)

02.08.2015 21:22

"On jossain kesä, jossain ei näy pilvenreunustakaan.."...Nyt on elokuu jo ja itse pääsin kesälomalle, viikon mittaiselle :) Bravo! Toki askareita on kertynyt aika kiitettävästi, koko kesänä en juurikaan ole pihaa laitellut, ei ole joutanut. Nyt on aikaa, kun pennut on lähteneet koteihinsa. Ensi perjantaina lähtee vielä Skywalkeri omaan kotiinsa. Tällä hetkellä on siis tyttö ja Skywalkeri kotona. Perjantaina ja eilen, lähtivät Knight Rider, Columbo ja Mcgyver. Hieman haikeaa oli mutta enemmän tippa tuli linssiin sen takia, että pääsivät niin hyviin koteihin, että olimme todella liikuttuneita koko viikonlopun. Ja viestiä on tullut, hyvin on mennyt :) Horatiohan lähti jo viime keskiviikkona ja on hyvin kotiutunut, tosin on aika vilkkaan puoleinen kaveri ja tykkää vedellä lutrata. Nyt kiinnitin huomiota-Skywalkerilla on samat vinkeet. Edellisessä pentueessa Hilma harrasti samaa ja on muutes kova tyttö uimaan :) Lie tämä tassulla vesikuppia läiskyttely kertoo, että vesi on jees. Ei se kaikille Choweille ole, meillähän esim.edesmennyt Linda ei pitänyt vedestä ollenkaan-vettäkin joi harkiten. Toki saimme pestyä neidin mutta keväällä ulos ei voinut mennä kuin raahaamalla, jos vettä putosi räystäiltä. 

Näyttelyrintamalla tänään Jetro meni ensimmäistä kertaa juniorisarjaan ja sai sen himotun SA:n ja erin, ollen urosten kolmonen. Todella hyvin tämmöiseltä pojan vintiöltä. Todella hyvin oli mennyt kehässä, antanut tutkia hampaansa ja sukukalleudet, hyvin oli myös liikkunut. Paavo Mattila oli tuomarina ja erittäin hyvät arvostelut sai. Tästä on hyvä jatkaa ja ilmoitammekin ainakin Rovaniemelle, Erikoisnäyttelyyn, Seinäjoelle ja katsomme loppuvuoden näyttelyitä...ehkäpä vielä joulukuussa Helsinkiin, jos poika tykkää edelleen olla näyttelyissä.

 

Tässä Horatio hetkeä ennen "vanhempiensa" saapumista-kynsien leikkausoperaatio ja hyvinhän se sujui =)

Horatio lähti maailmalle :)

29.07.2015 17:30

Tänään lähti ensimmäinen pentu kotiinsa, Horatio. Lähtöpaino-kunnioitettavat 5,6kg. Leila oli heti tilanteen tasalle, ymmärsi kyllä, että pentu lähtee. Täysin hyväksyi pojan uudet vanhemmat ja tassutkin pesi pojalta ennen kotiinlähtöä. Nyt lähdöstä on kulunut reilu tunti ja emo on rauhallisena, pentuhuoneen ovella kävi laskemassa kyllä pennut mutta häntä heilui. Lie kaipaa jo omaa vapauttaan. 

On kyllä ollut viime päivät sellaista kiirettä pentjen kanssa, toki nukkuvat n.neljä tuntia yhtä kyytiä, sitten syödään ja ulos. Iltaisin olen pessyt pentuja ja kampaillut, sekä olemme ottaneet kuvia paljon. Yhteiskuvaa emme saaneet yrityksistä huolimatta-ei kertakaikkiaan onnistunut kuutta kuvata yhtäaikaa. Mutta-hienoja yksityiskuvia on otettu kuitenkin. Ehkäpä tehdään yksi trikkikuva-missä kaikki on yhdessä ja poseeraavat ;)

Jetron pesu on edessä-ensi sunnuntaina on näyttely Iisalmessa ja tuomarina itsekkin Chow Chow kasvattaja-Paavo Mattila. Odotan innolla arvostelua Jetrosta. Jospa olisi hyvä ilma ja Jetrolla ei mitään murkkuiän angstia.

Nyt odotan uutisia, miten lentomatka Horatiolla sujui etelä-suomeen :) Onhan se ollut varmasti jännittävä kokemus. Lentokoppa saatiin lainaa pentueen uroksen omistajalta, juuri ja juuri poika sinne sopi. Olisiko vkon päästä ollut jo pieni koppa Horatiolle ;)