Vol 2

25.10.2015 21:10

Uusi yritys kirjoittaa tätä blogia :) Nimittäin aiempi tekstini jostain syystä hävisi siinä vaiheessa, kun olin liittämässä kuvaa loppuun, olen tällainen Aku Ankka tietokoneen kanssa. Noh, sitä ei ollut tarkoitettu julkistettavan, joten otan uuden aiheen :) Aiheen nimi on Jetro.

 

Jetro täyttää huomenna vuoden. Viime syksyllä, aivan sattumalta palaset loksahtelivat yhteen juteltuani Kristiinan, Jetron kasvattajan, Forsuren Kennelistä. Ja niin jäimme jännityksellä  odottelemaan uroksen syntymistä. Olimme tuolloin Seinäjoella näyttelyssä, kasvattaja piti meitä tilanteen tasalla ja kolmantena syntyi sitten se urospentu, ainut uros neljästä pennusta :) Jetron syntymän jälkeen jännitimme onko pentu lyhyt-vai pitkäkarvainen, minulle asia oli yhdentekevä mutta miehelleni pitkäkarvainen Chow Chow on se oikea. Pitkäkarvainen poitsuli sieltä tuli-ja upea ulkoa-että sisältä!

Joulukuussa matkasimme Hkiin sitten näyttelyyn, Jetro oli tuolloin kuutisen viikkoa ja menomatkalla kävimme poikaa katsomassa. Samalla näimme Jetron isän ja äidin, komea pari, kertakaikkiaan! Jetro oli juuri sellainen, mitä toivoin -nimittäin nukkui rauhallisena miltei koko vierailumme ajan mutta ei arastellut sylissä oloa. Jes-Leila elohopean jälkeen juuri tuollainen rauhallinen Chow Chow olisi omiaan laumaamme ja täydellisesti Jetro sopiikin meidän porukkaan. Toki pentuna oli sitä normaalia villiyttä mutta hyvin arvokas ja pidättyväinen, ystävällinen, ylpeä, uskollinen koira Jetrosta on tullut. Ja erittäin hyvä vahti. Mikään ei jää huomaamatta Jetrolla ulkona. Yli-innokkaista ihmisistä Jetro ei pidä, haluaa ensin arvioida ihmisen, ennenkuin antaa silittää. Kyläillä Jetro tykkää ja aivan pienestä pennusta pitäen-osaa käyttäytyä hyvin arvokkaasti kyläpaikoissa.

Kahdeksan viikkoisena Jetro sitten haettiin tänne Ouluun kotiin, juuri joulun alla. Joulu menikin pentua ihastellessa. Alkuun poika nukkui yöt isossa häkissä eteisessä-pidimme ovea auki ja sinne poika aina mielellään meni nukkumaan, aivan omasta halusta. Muut koirat hyväksyivät Jetron suht nopeasti mutta Emmalla meni aikaa, nimittäin ei voinut sietää Jetroa-kuvitteli, että Jetron emo on jossain taustalla tulemassa hätiin, joten Emma haukkumalla yritti häätää poikaa pois. Mutta-pikkuhiljaa sopeutui uuteen tulokkaaseen. Hyvin mieluista Jetrolle pentuna oli ja on käydä Mustissa ja Mirrissä, kaupungilla erilaisissa tapahtumissa, olimmepa jopa Zombie Walkissakin Jetron kanssa. Jetron mielestä-sielläkin kaikki oli aivan normaalia örinöineen, kaikkineen. Hyvin varhain aloitimme näytteleharjotukset ja erittäin hyvin Jetro on näyttelyissä menestynyt-alle vuoden ikäisenä vielä. Harjoittelemme edelleen ja uskon, että paketti on valmis puolentoista vuoden iässä.  

Kaikenkaikkiaan-täydellinen Chow Chow Jetro on, ainakin minun silmin. Aika näyttää-olisiko Jetrosta kenties jalostusurokseksi-tulevat kuvaukset sen kertovan. Mainittakoot, että Jetro on käynyt eläinlääkärissä ensimmäisen vuoden aikana ainoastaan rokotuksilla, tai no-kaksi maitohammasta otettin pois, kun tuntuivat olevan tiukassa. Mitään vastoinkäymisiä ei ole tähän mennessä tullut.  Huomenna juhlimme siis Jetroa-1vuotiasta sankaria !!!!! Jetrosta tullaan vielä kuulemaan ;)

 

Jetro olisi mainio kampaamokoira mutta valitettavasti Jetron pierut haisee liian pahalle, ne ei oikein sopineet kampaamo/hoitolaani.  Joskus kuitenkin pääsee mukaani töihin :)

 

 

—————

Takaisin