Tykkään ja en tykkää ;)

19.10.2015 23:19

Eihän me päästykkään viime lauantaina mätsäriin, koska Lucian tehosterokotuksesta oli vasta vajaat kolme viikkoa. Niin, kolme viikkoa on kennelliitonmääräysten mukainen varoaika, mitä nyt noudatettiin tässä kyseisessä Match Showssa.  Joka mätsärissä varoaikaa ei niin tarkkaan rajata, riittää, että on rokotettu. Näyttelyissä se on tarkkaa, muistan, että kerran ihan eläinlääkäri kutsuttiin sisäänmenon yhteydessä katsomaan Lindan rokotuskirjasta-koska oli rokotettu ja tarkastajat eivät olleet aivan varmoja-miten tulkitaan varoaika, Lindalla tuli tuolloin tasan kaksi viikkoa rokotuksesta. Tuolloin oli se kaksi viikkoa varoaika. No, se riitti ja suorastaan syöksyimme kehään : Mutta hyvä näin, että ollaan varovaisia, sillä kaikenlaista voi liikkua koiranäyttelyissä. Toki suurin osa koirista on varmasti rokotettu säännösten mukaisesti-eli joukkosuojaus on hyvä mutta koska usein rokotukset tarkastetaan pistokokeena, voihan se olla, että sisään menee rokotamattomia. Tiedä sitten, onko pöpö päällänsä vai ei, oireettomana mutta levittäen eteenpäin...Noh, jokatapauksessa-En Tykkää siitä, että emme päässet Lucian kanssa mätsäriin...eiköhän niitä kuitenkin syksyn päälle vielä tule ja jos ei, pidetään pienemmällä porukalla harkkoja :)

 

Tästä minä tykkään :sunnuntaina meillä oli Välivainion muurahaispuistossa-koirapuistossa lähialueen Chowien tapaaminen :) Olipas se mukavata:peräti 12 chow chowta oli puistossa. Lucian eka kerta koirapuistossa. Ensin meni jotenkin paniikkiin ja juosta hilputti häntä koipien välissä, nimittäin sai heti kaksi puolen vuoden ikäistä chowi poikaa peräänsä. Siitä Lucia sitten rauhottui ja alkoi pikkuhiljaa tutustua muihin koiriin ja löytyipäs sieltä lähelle emonsa-Leilan väriä, Samojedi, jonka kanssa Lucia tykästyi ihan todella leikkimään.  Viereisessä, pienten puolella oli pieniä villakoiria ja niitä piti välillä katsella, että jaahas-tuollakin on koiria..mutta "omien"parissa on aina mukavempaa =) Vielä tänään Lucia oli väsynyt, kovin pitkiä kävelyitä ei sitten tehnytkään tänään, eilen meno oli sen verran kovaa. Eipähän tule mitään ylirasitusta niin keskenkasvuiselle luustolle. Illalla neitinen jyrsi puruluuta ja huomasimme-että eipä tytsyllä hampaita olikein ole :) Ylhäältä on lähtenyt ja alhaaltakin jokunen. Sieltä ne oikeat hampaat sitten kasvaa-toivonmukaan tulee hyvät hampaat ja purenta =)

 

Jetrolla kohta vuosi mittarissa. Hitsi, kun aika menee niin nopeasti..pentuaika. Onneksi on kuvia ja muistoja ja ei se tuo poika hassumpi isonakaan ole-onpahan enemmän halittavaa, vieläkin lutusempi otus =) !

 

 

—————

Takaisin