Kesänavaus =)

25.05.2016 08:03

Ihan kiitettävän lämmintä oli tänäkin vuonna jo perinteeksi muodostuneessa Oulaisten ryhmänäyttelyssä. Jetrolla ja Lucialla ei keli tuottanut vaikeuksia, ei rohinaa, ei kuolaamista, ainakaan, että kuololalappuja tarvitsisi käyttää. Se on kyllä hyvä asia. Jetrosta tuli Oulaisissa Vsp ja Lucia sai hienosti Erin. Hieman jännitti ennen kehäänmenoa, -kävipä siinä joku nauramassa Lucian lyhyelle turkillekkin . Se on kyllä aivan totta, ei vielä oikein ole turkkia, turkki vaihtuu parhaillaan aikuiseen, eiköhän loppukesästä ole kokonaan vaihtunut.  Lucia sai hienot arvotelut, varsinkin rakenteestaan. Todella mukava oli kuulla, että kasvanut hyvin ja kuten pitää.  Jetrolla oli/on ammottava kalju läntti kaulassa ja sitä yritimme saada piiloon. Niin-tuomari huomasi tietysti mutta huomasi myös sen, että muuallakin turkissa oli pieniä hampaitten aiheuttamia karvankatkaisuja...Lucia ja leikit. TS roiku harjassa tai ihan mistä vaan saat kiinni. No, nyt se leikki on loppu-Lucia onkin pikkuhiljaa alkanut totella-repiminen pitää jättää nyt kokonaan pois, alkaa neitikin olla jo kohta iso tyttö. Seuraavana näyttely on Kajaanissa, sinne meneekin Jetro. Lucian kanssa mietimme rauhassa loppukesän näyttelyitä-antaa turkin nyt vaihtua rauhassa. 

Leilan tiineysultran varasin eilen, hieman myöhempään ajankohtaan, ihan sen takia, koska vakioeläinläärimme muuttaa isompiin tiloihin ja aikoja ei ollut saatavilla loppuviikkoon. Ensviikolla sitten varmistuu. Leilan paino pysytteli samassa ensimmäiset kaksi viikkoa mutta eilen punnitsimme ja huomattava lasku, vaikkakin syö normaalia reilummin. Pohjaton nälkä toisinsanoen. Tämähän enteilee tiineyttä, ihmeenä pidän, jos tyhjää näyttää. Lenkillä olemme käyneet reippaasti, tosin Leilassa on ollut hieman invalidisoituneitapiirteitä-laiskotuttaa ja esim. vaikka Leila tykkää avata portteja-meillä on koiraportti kotihoidonhuoneessa ja pentuhuoneessa-nyt Leila istuu ja tuijottaa, odottaa, että avataan. Jääkaappista kovin kauas Leila ei mielellään mene. Lenkillä kuono on maassa, riistavietti on hyvinkin voimissaan. Kaikki näyttää hyvälle, Leila on hyvässä voinnissa ja nautiskelee olostaan. 

 

Horatio espoosta kävi myös näyttelyssä viimeviikon loppuna ja samalla reissulla kävi pusuttelemassa lehmien kanssa. Molemminpuolinen ihastuminen selvästi kuvan perusteella. 

Takaisin