Helsinki Winnereitä ja mammajunailijoita :)

07.12.2015 18:42

Viime viikonloppuna olimme Helsingissä kaksipäiväisessä näyttelyssä-Helsinki Winner ja Helsinki Voittaja-näyttelyissä. Lucia oli ilmoitettu pentusarjaan kummallekkin päivälle ja Jetro juniorisarjaan.

Perjantaiaamuna 9korvilla starttasimme auton kohti Helsinkiä-mainittakoot, että koko reissu meinasi jäädä tekemättä-nimittäin automme sai melkoisen tuomion korjaamosta..no, mehän teimme sitten elämämme nopeimmat autokaupat, keskiviikkona tuli tuomio ja torstaina pihalla seisoi "uusi" auto-Kia. Sen verran koeajoimme, että Jarmo toi auton pihalle näytille ja nostimme Jetron takakonttiin-hyvin sopii meidän perheen autoksi :) Hyvät kyytit Kiassa oli-nyt tuli sitten viikonlopun aikana mittariin kilometrejä. Menomatkalla saimme alkumatkan niskaamme lumituiskua, Keski-suomessa sää vaihtui rännäksi ja loppupätkä ajelimme hieman myrskyisässä säässä-vettä tuli välillä, ku saavista. Lucialle automatka oli mukavaa-neiti nautti, pääsi näkemään maisemia ja pysähtelimme suht tiheään-menomatkalla aikaa menikin reilu 8tuntia, pysähdysten ja sään takia. Toki yhden pysähdyksen olisi saanut jättää väliin-nimittäin erään huoltoaseman seisovanpöydän. Kuinka ollakkaan, minullahan vatsa ei oikein tykännyt, ilmeisesti salaattipöydän antimet olivat hieman ässehtineet tai jotain vastaavaa-merisairas olo tuli ja mutta onneksi meni ohi:D 

Illalla hotellissa, olimme hyvin väsyneitä mutta täynnä innokkuutta viikonlopun koitoksiin. Ensimmäisenä tietysti starttasimme Hertan kanssa kauppoihin....kunnon tehotunti-täytyy sanoa ;)

Myöhemmin illalla ryhdyimme harjaamaan Jetroa ja Luciaa, Lucialla oireili hieman vatsa-vaikka ei seisovasta pöydästä syönytkään-epäilin automatkaa. Mietin siinä jo, että taitaapi olla viisainta jättää lauantain näyttely väliin. Sitten kynnenleikkaus..niin. Etutassuun koskiessa-Lucia alkoi  voimakkaasti volisemaan. tassu tulikuuma. Tutkimme tassua mutta mitään ei näkynyt. Lisäksi ei suostunut laskemaan tassuaan maahan. Mietimme jo menoa eläinlääkäriin mutta päätimme seurata aamuun. Suihkuttelimme anturaa ja moskaa sieltä tuli, neulastakin, olisiko neulanen pistänyt niin sopivasti, että kipu oli noin valtavaa.Tässä vaiheessa oli päivänselvää-että neiti ei valitettavasti osallistu näyttelyyn. Aamulla varasi jo varsin hyvin tassullaan-mutta koskea ei antanut. Muuten oma reipas itsensä, ruoka maistui ja mahakin oli rauhoittunut.

Lucia jäi hotelliin tyttäremme  Hertan kanssa, Hertta pistikin aamupalan jälkeen nukkumaan Lucian kanssa, lähdin itse Jarmon ja Jetron kanssa kohti Messukeskusta.

Pentusarjaan 5-7kk oli ilmoitettu peräti neljä Leijonaharjaa-Columbo, Horatio, Lucia ja Skywalkeri. Valitettavasti Skywalkeri sairastui viikkoa ennen ärhäkkääseen kennelyskään-tänä syksynä, vaikkakin koira olisi rokotettu sitä vastaan-niin erimuotoisia Kennelyskäviruksia on liikkeellä. Keuhkoputken tulehdus oli Skywalkerilla varsin paha, nosti kuumeen. Omistaja epäili, että koirapuistosta pöpö on voinut tulla, heillä päin yskäisiä koiria on ollut huhujen mukaan puistoilemassa. Harmi, että kaikki eivät ymmärrä kennelyskän vakavuutta pentuikäisille, vasta n.1v ikäinen sairastaa lievemmin kennelyskää, vastustuskyky on kehittynyt. Koirapuistoihin ei saa viedä kennelyskäistä koiraa. Valitettavasti näyttelyihin tuodaan myös sairaita koiria, joten pelkään, että hkin näyttelyiden jälkeen kennelyskäpiikki koettelee näyttelyissä käyneitä.  Yleensä kennelyskä menee ohi aikuisella koiralla levolla, lähinnä se häiritsee yöunia. Täytyy nyt toivoa, että Messarissa ei ole ollut sairaita koiria tai vasta siitä toipuneita-mikäli yskä on todettu-kaksi viikkoa oireiden hävittyä-koira on syytä pitää pois puistoista ja välttää kontaktia muiden koirien kanssa. Varsin pitkä "karanteeni". Onneksi Skywalkerikin on toipunut hyvin pöpöstä.  

Ihana oli seurata Columboa ja Horatiota, olihan ne pojat kasvaneet. Etukäteen kuvittelin, että pojat suorastaan ryntäisivät minua kohti, nähdessään kasvattajan, omistajat kumossa..no ei ne minua muistaneet, ainakaan, että sekaisin olisivat menneet :D Kehä meni hyvin-loistavia liikkuvia koiria. Columbo sai kunniapalkinnon ollen toinen ja Horatio kolmas. Kummallakin loistavat arvostelut. Mahtoi tuomarilla olla vaikea päättää, neljä hienoa pentua oli kehässä. Tuomarina toimi , tuttu Chow Chow jalostuspäiviltäkin viime kesänä-Kirsi Honkanen. Hyvät tarkat arvostelut kummatkin pojat saivat.Mm. hyvä raajaluusto-maininta oli kummallakin. Kehitys on siis  ollut todella hyvää ja varmasti jatkuu hyvänä. 

Pentusarjan jälkeen lähdin puksuttelemaan kiireellä takaisin hotelliin, Jetron kehä ei vielä ollut alkanut mutta en malttanut jäädä katsomaan, Hertta oli hotellissa Lucian kanssa kahdelleen. Sen verran kiireessä lähdin Hartwall areenan parkkitalosta, että lähdin hallista sisääntulijoiden kaistaa alas. Kunnon moka! Siellä sitten peruuttelin ahtaassa hallissa pakilla takaisin ylös, hitaasti ja varmasti. Kun sain auton takaisin ylös-melkonen letka tuli alhaalta ylös halliin. Niin minkä värinen on paloauto....hmm. Täytyy sanoa, että edellisenä yönä en ollut nukkunut juuri lainkaan, hotellissa olevat pikkujoulut häiritsivät koirien unta, kummatkin vähän väliä puhisivat ja puhkuivat, en pystynyt nukkumaan, haukkuivat vuoroin. Että laitetaan vähien yöunien  piikkiin tämä moka. 

Ajellessani kohti hotellia, pikkuhiljaa sain tietoa Jetron kehän etenemisestä ja kun olin perillä hotellissa-Jetro oli voittanut Juniori Winner tittelin-sekä Winner tittelin, Serti napsahti ja kaikenlisäksi Vsp!! Mahtavaa!!! Se ilta menikin sitten fiilistellessä Jetron menestystä, kertakaikkiaan hieno päivä meille ja Jetron kasvattajalle ,Kristiina Laitiselle.

Lucia edelleen aristeli tassua illalla mutta sunnuntai aamuna ei mitään. Jetro, Jarmo ja Hertta lähtivät messukeskukseen Voittajanäyttelyyn ja me jäimme Lucian kanssa tutustumaan hotellin ympäristöön-luonnonsuojelualueeseen. Lähdimme suht sateiseen, happirikkaaseen metsään, ihana maasto ja Lucia nautti. Senverran kiertelimme polkuja, että hetken päästä tällainen eräjorma, huomasi olevansa hieman eksyksissä. Ja vettä tuli välillä, ku aisaa. Taito se on Hyvinkään metsään eksyä ;) Noh, loppujen lopuksi-litiläti märkinä läysimme hotellin. Olisimmeko olleet alle kilometrin päässä hotellista. Ympyrää siis kiersimme Lucian kanssa.

 Sunnuntain näyttely meni Jetrolla taas loistavasti-Jun eri Juk 3 Sa. Iloitsen sunnuntain ropista-kertakaikkiaan hieno , ehkä upein kermanvärinen Chow Chow uros, minkä olen nähnyt-oli Rop sunnuntaina. Välillä on tuntunut, että kermanvärinen chow chow harvemmin on näyttelyissä Rop, tai Vsp-toki kermanvärisiä ei niin paljon näyttelyissä näe, ehkä harvinaisempi. Mutta kermanvärinen oli sunnuntain voittaja. Itse rakastan kermanvärisiä choweja-toki ei värillä väliä mutta kyllä kermanvärisessä chowissa on sitä jotain mielestäni:) Mutta hieno päätös viikonlopulle. 

Jetro oli aika väsynyt näyttelyiden jälkeen-nukkui koko kotimatkan-välillä jaloittelimme. Niin, Jetroha tapasi Messarissa siskonsa Mörkön ja voi että ne tykkäävät toisistaan-muistavat toisensa! Tapasin Mörkön lauantaina, pentukehien vieressä-Mörkö nuuhkais minua ja häntä alkoi heilua niin vimmatusti-Jetrohan se minusta tuoksahti :) Ihana Mörkö! Toivottavasti viimeistään ensikesänä tapaavat uudestaan.

Kotona meitä vastassa oli kaksi riehakasta, Emma ja Leila. Leila oli ikävöinyt Luciaa, oli Emmalla ärhennellyt viikonloppuna-mikä ei ole Leilan tapaista lainkaan. Tänään on kylkikylessä nukuttu, Luciakin on hieman väsyneen oloinen. Niin tassu-ei siinä mitään näy, tunnu, mutta kohta alamme taskulampun kanssa vielä tarkistamaan, olisko tassussa jokin kivenmurunen, sepeliä tms. Tassua ei millään anna tutkia, onko se aristusta vai muuten vaan ei pidä. Se täytyy sanoa, että vaikka näyttelyihin Lucia ei osallistunut-hyvää teki tytön päästä pois Emman ja Leilan luota-neiti nimittäin viikonloppuna eka kertaa hoiti intiimialueensa aivan itse-mummo ja emo on tähän asti vuoroin tyttöä hyysänneet. Rinsessasta tuli iso tyttö ja Jetron seura karaisti neitiä. 

Nyt valmistaudumme jouluun täällä Leijonaharjoissa-lunta on satanut mukavasti viikonloppuna ja pakkastakin on muutama aste. 

Kiitokset Etelän haarakonttuurille lauantain kyydityksistä ja Lucia kiittää tassulääkkeistä :)! Mukava oli nähdä vaikkakin väsynyttä seurakuntaa oli tämä Oulun konttuurin porukka. Jetro lähettää terveisiä Selmalle. Ja terveisiä meiltä myös Hilmalle-Hilman kannataisi miettiä hieman, kannattaako olla tuhma näin joulun alla....;)

 

Lucia rinsessa 7vkosena. Söi hiuskoristeensa aika pian kuvanoton jälkeen.