Kiirettä pitää =)

15.07.2015 20:49

Päivät menevät hurjaa vauhtia pentujen kanssa, viikonloppuisin on näyttelyitä. Vaikka itse pidättäydyn näyttelyistä tänä kesänä, olen siellä taustalla jännitämässä, miten Jetrolla menee. Ja toki on sitä turkin laittoa aina ennen näyttelyä sun muuta reenaamista pojan kanssa. Mies osaa hyvin käyttää pojan kehässä. Viime viikonloppuna Jetro oli Oulun Kv ssa kumpanakin päivänä Rop-pentu. Voi tätä ylpeyttä :) Ensiviikonloppuna on sitten Ylivieskan näyttely-toivotaan ensinnäkin hyvää säätä, ulkonäyttely kun on ja tietysti loistavaa menestystä. Oulun Kv ssa sain myös ihailla kasvattimme Atlas Onnexi, Anttonin ensi debyyttiä nuortensarjassa ja kumpanakin päivänä hienosti EH. Lauantaina poika hieman arkaili kehässä, toki ensimmäinen näyttelykerta mutta sunnuntaina meni paremmin. Siitä se lähtee. 

Pennun ulkoilevat tolkusti ja todellakin saa perässä juosta, vaikka meitä on kolme valvojaa ulkona, Leila, minä, sekä Jarmo-saa olla silmät selässäkin. Piha on aidattu mutta kaikki kolot kyllä löydetään. Aina on uusia yllätyksiä-joku oli tehnyt melkoisen syvän kaivauksen, aidan alle, veikkaan Emmaa-siilien suurta ystävää, sinnehän sitä heti mentiin vilistelemään. Ruoho maistuu makealle, hiekka...Suusta saa poimia sitä sun tätä. Välillä sitten tankataan maitoa emältä ja taas meno jatkuu. Onneksi on ollut suht aurinkoisia iltoja, mukava pentujen ulkoilla. 

Tiistaina tuli ikää viisi viikkoa ja tarpeet tehdään 99% paperille. Lisäksi syömisen päälle harjoitellaan ulosmenoa mutta onhan se sähläystä vielä tuon hunnilauman kanssa. Luulisin, että ensiviikolla, kokoa kaikilla enempi-ulos meno helpottuu huomattavasti, vielä portaat rajoittaa menoa, niin meno tökkää usein siihen. Lisäksi ulosmeno tapahtuu khhn kautta, siellä on taas kaikkea mielenkiintoista, tällä hetkellä pyykkiä(pyykkikone lasahti sopivasti eilen), että kässäri käännös. Mutta-hiljaa hyvää tulee! Pyrimme siihen, että suhteellisen sisäsiisteinä lähtevät kotiin, että ei maitojunalla tulla mamman luoksee takaisin. Tyttöhän jää meille kotiin kasvamaan. Nimeä emme ole keksineet. Mielessä on Suvi, koska syntyi juhannuksen alla mutta kun sen nimen pitäsi alkaa L-kirjaimella, kun on Leila, Lilo, Lordi. Mutta onhan meillä myös Jetro ja Emma ;)Ehkäpä esitän muulle perheelle tämän nimiehdotuksena. Meneekö läpi-en tiedä :)

 

Tämä kuva on niin suosikkini-Skywalker on niin onnellinen ulkoleikeissä :)

Takaisin