Joulu on jo ovella =)

19.12.2016 09:41

Viimeinen rutistus koiranäyttelyn syövereihin tehtiin Helsinkiin kera Jetron ja Helinän. Yllättävän helppo matkustaja Helinä oli, vaikkakin ikää viisi kuukautta. Jetrolle matkanteko on jo niin rutiinia, että osasi taas kerran ottaa kaiken ilon irti ja nukkui melkein koko matkan. Yövyimme Espoossa Korpilammella-mikä oli kyllä koiraystävällinen hotelli, hyvät ulkoilumaastot ja suht tilava huone. Lisäksi hyvä uima-allas(lämmitetty) löytyi myös. 

Lauantaiaamuna lähdimme Helinä kanssa Piretan ja Jarnon kyydillä kohti messukeskusta, aamutuimaan 7 jälkeen. Hattori Hanzo-eli Armas osallistui lauantaina myös pentusarjaan Helinän kera. Hieman oli Helinällä ihmettelemistä suuressa kaupungissa mutta hyvin pääsimme sisälle, vaikkakin ensialkuun autojen ja koirien paljous hieman mietitytti. Lauantaina Helinä oli pentujen Rop-mikä yllätti täysin -nimittäin kulki kehässä, kuten isot koirat. Ilmeisesti ne kaksi näyttelyharjoitusta teki terää-vaikkakin ei siellä juuri muuta, kuin istui paikoillaan ja tuijotti muita koiria. Seuraamallakin siis oppii =) Armaksella meni hyvin kehä-ihailla täytyi Armaksen liikkeitä-selvästi perinnyt ne isältään, Jetrolta. tällä kertaa Armas ei saanut kunniapalkintoa -vaikkakin olisi sen ansainnut mielestäni. Jetro oli isossa kehässä myöhemmin päivällä-ollen valioluokan kolmas-erittäin hyvin meni Jetrollakin.

Lauantai-ilta meni mainiosti-nimittäin Pireta ja Jarno tulivat hotellille syömään kanssamme ja saimme parannettua hieman maailmaakin =) Jetrolla meinasi olla pienoinen stressinpoikanen Helinän kanssa, yleensä ei esim. Lucian kanssa ole ollut änkyrä mutaa ilmeisesti, koska Helinä on oma jälkeläinen, huolehtiminen alkoi Jetroa ottaa jo päähän. Muutama isällinen tukkapölly piti Jetron Helinälle antaa, ei kertakaikkiaan sulattanut Helinän turkissa roikkumista. 

Sunnuntaina oli taas uusi näyttelypäivä ja klo 8 jälkeen olimme taas messuhallissa. Tai no, näytti ensin, että emme pääse sisälle-nimittäin Helinän rokotustodistuksessa Rabies oli merkitty epäselvästi. Ei muuta ku ulos pakkaseen, autojen ja pakokaasujen sekaan. Ei siinä auttanut , ku miettiä kuumeisesti-mitä tehdä, mies kävi vielä papereiden kanssa anomassa sisällepääsyä-mutta messarin eläinlääkäri oli sitä mieltä, että ei mikäli epäselvyyttä todistuksessa.  Vihdoin sain paniikin seassa soitettua Eläinklinikamme päivytysnumeroon ja sieltä vastasi unenpöpperöinen hoitaja. Kaikkien vaiheitten jälkeen saimme sähköpostiin todistuksen Helinän rokotuksista ja pääsimme sisälle-kerkesimme kehäänkin :) Täytyy sanoa, että olimme aivan jäässä-hepposet vaatteet päällä ja pakkasta oli -10 ja kuinka purevalta se aina tuntuu etelässä. 

Sunnuntaina Helinä oli VSP pentu, Leijonaharjoista Armas sai kunniapalkinnon, sekä Taika. Kummatkin esiintyivät niin hienosti, että ei voi olla muuta kuin ylpeä :) Hienoja pentuja kertakaikkiaan. Taika oli kasvanut hienosti ja ilahduttavaa oli se, kuinka iloinen ja ystävällinen tyttö oli. Ja reipas. Kasvot niin kauniit-silmät olivat suoraan Leila emolta-aivan kuin olisi katsonut Leilaa silmiin. 

Kotimatka meni turvallisesti, tuulettaen pentujen menestystä. Sunnuntaina Jetro oli rauhallinen kehässä, että tuomari oli sitä mieltä, että ei ole tässä maailmassa :) Jetro on kieltämättä rauhallinen otus ja kehässä ei ollut reagoinut ollenkaan tuomarin kädenheilautukseen-silmillään oli seurannut mutta ei suvaitse reagoimaan mihinkään ylimääräisiin, jos sille päälle sattuu. Oli se sitten pikajuna, mikä menee metrin päästä taikka sitten vinkulelu. Jetro on äijä. Eh tuli sunnuntaina mikä on hyvä päätös tälle näyttelyvuodelle, ensi vuonna Jetro käy vähemmän näyttelyissä kotimaassa, pyrimme käymään Jetron kanssa muissa pohjoismaissa-aika näyttää tuleeko menestystä :)

 

Vuosi lähenee loppuaan ja on aika miettiä hieman ensivuotta. Tänä vuonna on paljon sattunut Leijonaharjoissa, Leilan ja Jetron hieno 9 pennun pentue. Sen verran iso pentue tuli, että valitettavasti maineemme on saanut pentutehtailijan arvonimenkin. Tämä pitää ottaa kunnianosoituksena tietysti, vaikkakin ensialkuun harmittavaa oli kuulla näistä huhuista, kuitenkin sanasta pentutehtailija-tulee niin paha mielikuva. Mielellään kutsuisin tämän huhujen alulle panijan kotiimme tutustumaan kennelimme toimintaan, vaikkakaan se ei meidän arjessa juuri näy-ihan tavallista perhe-elämää vietellään. Mutta mielellään tarjoaisin kupposen cappuzinoa ja samalla voisin tehdä nämä huhut tyhjäksi :) Eli tervetuloa tänne kupposelle. 

Ilon ja surunkin hetkiä koimme vuonna 2016, tästä tulimme siihen tulokseen taas kerran, että ei aivan helppoa ole tämän Chow Chow kasvattaminen. Mutta eteenpäin porskutellaan, toiveissa olisi ensi syksylle pentue, Lucialle ja Jetrolle. Aika näyttää-onnistuuko. Ensikesänä saamme viimekesän pentujen terveystulokset, olemme sitten viisaampia-olemmeko oikeilla jäljillä terveysasioiden suhteen. 

Rauhallista joulunaikaa kaikille Chowiystäville, vastailen pentuekyselyihin(niitä tulee ilokseni paljon) jahka joulukiireistä selvitään kunnialla. Olen nyt taas virittänyt "kauhukeittiöni" käyntiin, eilen tein porkkanalaatikoita, huomasin jossainvaiheessa-että riispuurot unohtui laatikoista mutta onneksi huomasin kuitenkin. Taas kerran huomasin, että ehkä parempi valmiina ostaa jouluruuat ja leivonnaiset-aivan turhaa rehkiä omalla epämukavuusalueella. Toki jouluntuoksun sain kotiin :) Ja Emma mummo tykkää seurata keittiöhääräämistä. 

Kiitos tästä vuodesta kaikille blogia ja kotisivuja seuranneille, palataan vuonna 2017 =)

 

Leijonaharjat

 

Kuvassa Helinä, sekä VSP pentu Le-Pash Fantastic Boy, Fantti

Takaisin