Cappuzziinoa ja kaffeleipää=)

02.08.2016 20:05

Olemme tällä viikolla tutustuneet tuleviin pentujen omistajiin ja tähän mennessä on kyllä kemiat osuneet kohdalleen pennuilla ja tulevilla koiranomistajilla. Hyvin sosiaaliselta pennut vaikuttavat, eikä kukaan pennuista ole tähän mennessä vieraita arastelleet tai pakittaneet. Vieraskoreana pissitkin on tehty juuri sinne minne pitää. Tänään syönnin päälle, koko porukka teki tortut pihalle, sisälle ei enää niitä tehdä-toki yöllä on hieman hankala järjestää ulosmenoa mutta pikkuhiljaa yötkin rauhoittuvat iltojen pimetessä-luulen, että ensi viikolla, porukat nukkuu jo yöt hyvin. Itsellä on tullut kyllä vieraitten kanssa kaffiteltua ja alkaa pullat sun muut maistua jo liian hyvälle-tiukka kuuri heti loman loputtua, eli ensi viikolla =) Tällä viikolla vielä syödään kaikkea makeaa ja suolaistakin hyvällä omalla tunnolla, oikein odottaa seuraavia pentujen katsojia ;) Ylihuomenna pennut ovat viisi viikkoa ja pikkuhiljaa alamme suunnitella pentuetarkastusta ja sirutuksia. Emme ole vielä päättäneet-pyydämmekö klinikalta tarkastuksen kotiin, helpompaahan se olisi, yhdeksän pennun kanssa. Toisaalta pennuille olisi hyvä kokemus käydä ulkomaailmassa ja mikäs sen mielenkiintoista, kuin autokyyti. Kahdessa erässä karvapeput siellä käytetään, jotta välttyisimme kaaokselta. Sen verran villkaita osaavat välillä olla, varsinkin iltaa kohden meno kiihtyy ja ne painin äänet on ihan mahottomia-kuulostaa aivan sille, kuin joltakin pennulta revittäisiin korvia irti, tai häntää. Välillä pitää tietysti rauhoittaa tilannetta ja Leila emokin hieman jo kurittaa pieniä. Sievästi tietysti.

Ampiaiset ovat haitanneet pentujen ulkoilua ja yllättävän hyökkääviä ne on olleet tänä kesänä. Äkkilähtöjä on tullut sisälle, lisäksi kovia sateita. Tänään oli kova ukkonen ja ulos päästiin kunnolla vasta illalla. Sade ei sinänsä haittaa mutta ampiaiset ovat niin julmetun vaarallisia, jos sattuvat pistämään pikkuisia ja riskiä ei oteta, heti sisälle, jos alkaa kiertämään, huomasimme nimittäin, että yksi amppari kiertää ja hetken päästä niitä on monta. Mistä lie tulevat, pesää ei ole löytynyt, se voi olla niin ovelassa paikassa. Mielellään ei heidän elämää häiritteisi mutta jos ei ala tilanne rauhoittumaan, niin pakko perkata niin tarkkaan lähiympäristö, kuin mahdollista ja hävittää pesä. Itseä kyllä harmittaa, jos joutuu toisen kodin tuhoamaan mutta ei voi mitään. Luulen, että nyt sateiden myötä-ampiaisetkin jo ovat hieman rauhoittuneet,taisi pitkä hellejakso hieman sekoittaa ampiaistan elämää. Mielellään antaisi vaan olla omassa rauhassaan ja antaa heidän jatkaa tärkeää työtään :)

 

 

 

 

—————

Takaisin