Blogi

11.08.2016 19:28

Pennut kuusi viikkoa =)

Nyt täytyy sanoa, että päivät menee vauhdilla. Ensiviikolla on vuorossa pentuetarkastus, sirut porukoille ja yleinen terveystarkastus.  Kyllä nämä on sitten vikkeliä kavereita. Varsinkin illalla-alkaa iltavilli ja välillä on ihan pakko mennä sohvalle turvaan-nimittäin hampaatkin jo tuntuu aivan mukavasti kintuissa. Mutta-tunti mahotonta juoksua ja keskenään painimista-sitten nukutaan parin-kolmen tunnit unet. Tällä hetkellä kaikki nukkuvat huoneessaan.

Ampiaiset on edelleen haitanneet ulkoilua mutta nyt näyttää ampiaisetkin rauhoittuneen, sateiden ansiosta. Siirrämme pennut ulkoilemaan isolle pihalle ja siellä riittää puuhaa varmasti enemmän mitä pentuaitauksessa. Pikku koiria alkavat jo olla, muutaman viikon päästä pääsevät omiin koteihin. En osaa vielä oikein sanoa, olenko helpottunut vai surun murtama, kun pikku sesset lähtevät maailmalle, sen verran on ollut tämän porukan kanssa käsitöitä...mutta-taitaapi olla niin, että alahuuli alkaa väpättämään eron hetkellä. Vielä muutama viikko näitten hulivilien kanssa-hetkeäkään en vaihtaisi pois, tai no-ehkä koko porukan "vatsapöpöyön" mutta muuten- elävää elokuvaa jatkuu vielä jonkin aikaa täällä meillä ja siitä nautimme täysin rinnoin:)

 

Viimekesän pentunen Tito-n. 16vkonen tässä kuvassa. Poika osaa poseerata

—————

07.08.2016 16:14

5 vkon kuvia pennuista =)

Osasta onnistuimme nappaamaan seisontakuvia mutta illalla homma jatkuu. Tässä muutama sinnepäin onnistunut  otos =) Yllättävän hankalaa ja työlästä saada pennuista ns. seisontakuvia. Niistähän näkee hyvin pennun rakenteen.

 

LEIJONAHARJAN COOL CHARLIE CHAPLIN                      LEIJONAHARJAN CHANEL LUCKY BLING

 

 

LEIJONAHARJAN COOL HATTORI HANZO                      LEIJONAHARJAN COOL LION KING

LEIJONAHARJAN COOL HIKARU GENJI

Ja tässä "epäonnistuneita" otoksia :

                                       Chanel Lucky Leyalla lipsahti toinen jalka liian sivulle, laminaatti luistaa ja     

                                                       Tupperi leivonta-alusta oli liian mielenkiintoinen :)

Hattori pisti vähän hattoriksi =)

Leijonaharjan Chanel Beatrix Kiddoa ei kiinnostanut ollenkaan poseerata. Ei millään. :D    Leijonaharjan Chanel O"Reen Ishii oli taas hyppytuulella tänään.   

 

—————

02.08.2016 20:05

Cappuzziinoa ja kaffeleipää=)

Olemme tällä viikolla tutustuneet tuleviin pentujen omistajiin ja tähän mennessä on kyllä kemiat osuneet kohdalleen pennuilla ja tulevilla koiranomistajilla. Hyvin sosiaaliselta pennut vaikuttavat, eikä kukaan pennuista ole tähän mennessä vieraita arastelleet tai pakittaneet. Vieraskoreana pissitkin on tehty juuri sinne minne pitää. Tänään syönnin päälle, koko porukka teki tortut pihalle, sisälle ei enää niitä tehdä-toki yöllä on hieman hankala järjestää ulosmenoa mutta pikkuhiljaa yötkin rauhoittuvat iltojen pimetessä-luulen, että ensi viikolla, porukat nukkuu jo yöt hyvin. Itsellä on tullut kyllä vieraitten kanssa kaffiteltua ja alkaa pullat sun muut maistua jo liian hyvälle-tiukka kuuri heti loman loputtua, eli ensi viikolla =) Tällä viikolla vielä syödään kaikkea makeaa ja suolaistakin hyvällä omalla tunnolla, oikein odottaa seuraavia pentujen katsojia ;) Ylihuomenna pennut ovat viisi viikkoa ja pikkuhiljaa alamme suunnitella pentuetarkastusta ja sirutuksia. Emme ole vielä päättäneet-pyydämmekö klinikalta tarkastuksen kotiin, helpompaahan se olisi, yhdeksän pennun kanssa. Toisaalta pennuille olisi hyvä kokemus käydä ulkomaailmassa ja mikäs sen mielenkiintoista, kuin autokyyti. Kahdessa erässä karvapeput siellä käytetään, jotta välttyisimme kaaokselta. Sen verran villkaita osaavat välillä olla, varsinkin iltaa kohden meno kiihtyy ja ne painin äänet on ihan mahottomia-kuulostaa aivan sille, kuin joltakin pennulta revittäisiin korvia irti, tai häntää. Välillä pitää tietysti rauhoittaa tilannetta ja Leila emokin hieman jo kurittaa pieniä. Sievästi tietysti.

Ampiaiset ovat haitanneet pentujen ulkoilua ja yllättävän hyökkääviä ne on olleet tänä kesänä. Äkkilähtöjä on tullut sisälle, lisäksi kovia sateita. Tänään oli kova ukkonen ja ulos päästiin kunnolla vasta illalla. Sade ei sinänsä haittaa mutta ampiaiset ovat niin julmetun vaarallisia, jos sattuvat pistämään pikkuisia ja riskiä ei oteta, heti sisälle, jos alkaa kiertämään, huomasimme nimittäin, että yksi amppari kiertää ja hetken päästä niitä on monta. Mistä lie tulevat, pesää ei ole löytynyt, se voi olla niin ovelassa paikassa. Mielellään ei heidän elämää häiritteisi mutta jos ei ala tilanne rauhoittumaan, niin pakko perkata niin tarkkaan lähiympäristö, kuin mahdollista ja hävittää pesä. Itseä kyllä harmittaa, jos joutuu toisen kodin tuhoamaan mutta ei voi mitään. Luulen, että nyt sateiden myötä-ampiaisetkin jo ovat hieman rauhoittuneet,taisi pitkä hellejakso hieman sekoittaa ampiaistan elämää. Mielellään antaisi vaan olla omassa rauhassaan ja antaa heidän jatkaa tärkeää työtään :)

 

 

 

 

—————

24.07.2016 16:41

Matkailu avartaa =)!

—————

18.07.2016 22:10

Pienet Leijonaharjat kolme viikkoa =)!

Kiirettä on pitänyt. Pennut kehittyvät huimaa vauhtia, tänään saivat matolääkkeet ja ensimmäiset kiinteät ruuat on maistettu kermaviilin muodossa. Leila emo tolkusti hoitaa pentuja ja painot nousevat kohisten. Ulkoilut aloitetaan viikonloppuna. Osa pennuista viettää aikaansa pentulaatikon ulkopuolella mutta muutama hakeutuu sinne vielä turvaan nukkumaan. Luulen, että muutaman päivän päästä, laatikon saa korjata varastoon odottelemaan seuraavia pieniä-siihen kyllä taitaa mennä jokunen vuosi aikaa ;)

Osa Leijonaharjoita kävi terveystarkastuksessa viime viikolla Oulussa, otimme rtg(lonkat, kyynärät), sekä silmien ja polvien tutkimukset. Tuloksena tuli niin A lonkkaa ja 0 kyynärtä-myöskin 3 kyynärtä, kokonaisuutena erittäin hyvät tulokset. Uusintakuviin on yksi leijonaharja menossa syksymmällä uudelleen, kyynärten huono arvio jäi mietityttämään ja niinpä kuvautamme ne uudelleen. Tässäpä kokonaisuutena kolmen leijonaharjan terveystulokset :

FI37227/15 LEIJONAHARJAN BOSS KNIGHT RIDER 19.7.2016
 
kyynärnivel
lonkkanivel
0/0
A/A
FI37225/15 LEIJONAHARJAN BRIGHT MCGYVER 19.7.2016
 
kyynärnivel
lonkkanivel
3/3
A/C
FI37229/15 LEIJONAHARJAN STONEAGES QUEEN 19.7.2016
 
kyynärnivel
lonkkanivel
0/0
A/A

 

Ihan hyvälle näyttää-Mcgyver käy vielä uusintakuvissa, onko tuomio edelleen tuolloin 3-se nähdään sitten. Mitään vaivoja pojulla ei ole ollut ja ero on niin hiuksenhieno näissä arvioissa. Olen erittäin onnellinen Lucian tuloksista-lisäksi Lucialla ei ole perinnöliisiä silmäsairauksia. Tämä silmätarkki uusitaan seuraaavan kerran n. 3vuoden päästä-toivotaan, että yhtä kirkkaana silmät pysyy neidillä edelleen. ehkäpä Lucialle suunnitellaan pentuja-sitten kun tyttö on kasvanut aikuiseksi-vielä saa olla pieni tyttönen minun puolesta, vaikka kuinka pitkään....

Lucia kävi kanssani edustamassa tänään pesäpallo-ottelussa-Tyrnävä vastaan Lapua. Sain itse kunnian heittää aloituspallon ja valita pelaajista kaksi parhainta pelaajaa kummastakin joukkueesta. Luciakin tapasi chowityttösen ja kävimme-tottakait  porisemassa ja kuvia ottamassa. ;) Noh, velvollisuus kutsui ja tutustelu jäi hieman lyhyeksi. Pelin ajan Lucia vietti aikaa portaitten alla-alussa hieman pelotti se huuto ja ihmisten juokseminen-Lucian varjopaikka oli ihan parhaimmassa katselupaikassa-kentän vieressä. En tiedä ymmärsikö pelistä mitään mutta kavereita löytyi ja pikkutytöt silitteli Luciaa pelin ajan :)

 

Tässäpä yksi sankari pennuista, musta poika =) Muistuttaa hyvin paljon isipappaansa -Jetroa. 

—————

10.07.2016 18:49

9.7.2016 Oulun KV, Tuomari Harri Lehkonen Leijonaharjan Atlas Voimaxi AVO ERI AVK 2 SA PU 4 Varasert, 10.7 Kokkola Gerard Cox Leijonaharjan Atlas Voimaxi AVO ERI AVK 1 SA PU 2 CACIB VASERT, Joutsa Leijonaharjan Agnetha Iloxi VAL ERI VAK 1 SA PN 1 VSP

Hieno näyttelyviikonloppu Leijonaharjoilla!! Atlas Voimaxi, Anton menestyi niin Kokkolassa, kuin täällä Leijonaharjojen synnyinkaupungissa, Oulussa! Onnittelut omistajille Päivi Kamaja ja Jari Siekkinen =)!

Hilma aloitti upeasti Valioluokkansa ollen tänään VSP Joutsassa !! Onnittelut Espoon konttuuriin Pirettalle ja Jarnolle =)

—————

08.07.2016 04:54

Naperoita

Vihdoinkin itselleni koitti kesäloma ja ihan kohtalaisessa säässä. Ainakin loman alkutaival =) Juhannuksena olimme Leilan suhteen jo hyvinkin valmiustilassa, Leilan oleminen vaikutti tiineyden loppumetreillä niin raskaalle, maha painoi mutta silti kävimme ahkerasti kävelyllä. Tiineyspäivänä 57 Leilan lämmöt laskivat jo sen verran, että valmistauduimme alkavaan synnytykseen. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, lämmöt seilasivat takaisin normaaliin.( tiineen nartun lämmöt laskevat n. vrk ennen synnytystä 37 ja alle) Koska tiedossa oli suht isohko pentue-7 pentua näkyi RTG ssä-varasin heti juhannuksen jälkeen Leilalle  ajan eläinlääkärillemme, sinänsä emo vaikutti rauhalliselle mutta lämpöjen seilaaminen hieman huolestutti. Kaikki vaikutti normaalille kuitenkin, pennut ultrattiin ja sykkeet pennuilla olivat hyvät, mitään poikkeavaa ei onneksi ollut. Jatkoimme odottamista ja lämpöjen mittaamista. Leila nukkui tosi paljon tiineyden viimeisinä päivinä-keräsi voimaa tulevaan koitokseen. Itse käytin tilaisuutta hyväkseni ja tein rästihommia kotona, terassin maalausta ja siivousta. Koiristamme vanhimmat-Lilo ja Lordi lähtivät koirahoitolaan lomalle-Juno-Juhekin Kenneliin Haukiputaalle.   Niin, ihmeissään olivat olleet perillä-nimittäin siellähän oli ollut nöffejä myös hoidossa. Hyvin mieleenpainuva loma pariskunnalla siis oli ollut, tuijotellen näitä suuria koiria :) Hyvin he viihtyivät siellä ja ei tarvinnut pentujen syntymän takia jäädä huomiotta. 

Keskiviikkona, tiineyden 59 pvänä Leilalla alkoivat lämmöt hieman taas laskea, kuitenkaan ne eivät laskeneet alle 37. Hieman Levoton Leila oli mutta ruoka edelleen maistui. Vessa-asiat luistivat myös ja ajattelin h-hetken olevan lähellä. Kovin kipeän oloinen Leila oli ja liikuttelin kuitenkin sen verran, mitä sain Leilaa liikkeelle, jotenkin alkoi vaikuttamaan, että hämminkiä on jotain, selviä supistuksia ei oikein ollut. Kuitenkin Torstain puolella, vrk n vaihtuessa-Leila alkoi olemaan yhä levottomampi ja neljän jälkeen ensimmäinen pentu syntyi-15minuutin sisään heti toinen, kaksi tyttöä ja hyvänpainoisen oloisia. Leila keskittyi heti hoitamaan pentuja. Tämän jälkeen Leilalla alkoi olla todella tuskainen olo, kovasti yritti pentua saada synnytettyä mutta ei mitään tapahtunut. Liikuttelin Leilaa, ulos ei suostunut tietenkään menemään, koska kaksi prinsessaa tuhisi jo kopassaan mutta sisällä Leila liikkui mitä pystyi.  Mitään ei alkanut tapahtumaan vaikka nyt oli selvästi kunnon supistukset, päätimme ottaa yhteyttä päivystävään eläinklinikkaan. Saimme neuvon vielä odotella puolisen tuntia, näin teimme mutta edelleen kovaa yritystä, tiesimme, että viisi oli vielä tulollaan, alkoi olla selvää, että nyt oli pentu jäänyt jumiin jonnekkin alkupäähän.  Herätimme vanhimman pojan alakertaan siskonsa lapsenvahdiksi ja aloimme valmistautumaan eläinlääkäriin lähtöön, pennut olivat jo "pakattuna " ja Leila liikuskeli eteisessä kovin tuskaisena, aikaa oli reilu kaksi tuntia kulunut toisen pennun syntymästä ja yritystä oli ollut. Juuri ennen lähtöä pentu syntyi eteisen lattialle, tai sanotaanko-tämä pentu suorastaan taisteli itsensä ulos, tuli mieleeni Alien leffat =) Terhakka tyttöpentu sieltä tulikin, musta tyttö. Peruimme klinikalle menon, onneksi eläinlääkärimme ei ollut ehtinyt lähteä vielä kotoaan. Kolmannen pennun syntymän jälkeen pentuja alkoi sitten syntyä, Leila oli todella tuskainen ja annoin liikkumatilaa, ei puhettakaan, että pennut tehtäisiin pentulaatikkoon. Leila käveli edestakaisin ja hieman ennen pennun syntymää, tuli huoneeseen pentulaatikon viereen ja teki pennun. Meillä ei mieheni kanssa oikein ollut muuta tehtävää, kuin seurata tätä luonnonnäytelmää ja ihailla vastasyntyneitä pentuja. Ja siivota. Leila hoiti pennut heti. Väillä hieroin Leilan selkää, mikä selvästi auttoi mutta välillä Leila katsoi niin pahasti, että katse olisi voinut nirhata, siirryin taas takavasemmalle seuraamaan synnytystä. Yhdeksän aikaan seitsemän pentua oli syntynyt ja saatoimme huokaista helpotuksesta. Leila vaikutti siltikin niin kipeälle, imetti siinä seitsemää pentuaan kuitenkin. Yhtäkkiä kahdeksas pentu syntyi kesken imetyksen. Poikapentu. olimme yllättyneitä ja sinne pääsi pikkuinen emon nisille heti syömään. Jatkoimme siivousta, nimittäin Leilan käyskennellessä pitkin taloa, oli hieman sotkua jokapaikassa , se oli pieni murhe, pääasia, että pennut syntyivät turvallisesti ja kuinka elinvoimaisia pennut olivatkaan. Kymmenen maissa-yhtäkkiä syntyi 9. pentu. Musta tyttö. Voi sitä yllätystä!! Tämän jälkeen Leila rauhoittui täysin ja nautiskeli pennuistaan-5 tyttöä ja 4 poikaa. Kaikkien painot hyviä-punnitsimme hätäseen pienimmän ja suurimman-pienin oli 320gr ja suurin päälle 400gr -muut siltä väliltä. Annoimme emon levähtää ja päätimme siirtää punnitukset myöhemmäksi, kaikki vaikutti olevan niin hyvin, maitoa tuli tursuten ja pennut olivat niin terhakoita. Meillä painoi univelka silmiä mutta silti ei vaan malttanut levähtää-vrk n valvomisen jälkeen sitä kävi ylikierroksilla.

Koska pentuja syntyi 9, huomasimme heti alkumetreillä, että parasta olisi laittaa porukat vuoroin syömään ja niinpä jaoimme pennut punaisiin ja mustiin. Erittäin helppoa värien perusteella jakaa pennut syömään-tosin kummassakin joukkueessa yksi"eriväriä". Leilakin huomasi mitä ajoimme takaa-kaikille riittävä maidonsaanti ja emolle helpotusta peppujen ym putsauksessa. Toisen porukan ollessa syömässä-toinen porukka koisii pesässään lämpimässä kopassa. Syöttöjen välissä Leilalla on ruoka ym pissitauko, levähtelee tunnin ja taas imetys jatkuu. Tänään pennut ovat kahdeksan päivän ikäisiä ja kaikilla painot ovat nousseet hyvin. Vielä sen verran pieniä pennut ovat, että otamme päviän kerrallaan ja toivomme, että kaikki yhdeksän juoksentelee muutaman viikon päästä tuolla pihalla =)

 

Tässäpä tämä tuore isipappa Jetro. Jetro on ollut viimepäivät niin polleana pentujen syntymän jälkeen. Isyyslomalle Jetro jäi ja jätämme Oulun, sekä Kokkolan näyttelyt väliin, jotta ei vaan mitään pöpöjä sieltä tarttuisi mukaan. Melkoinen poitsuli tämä Jetropoika, tuommoisen lauman isipappa. Sen voin sanoa, että jos meidän pihalla nyt pentujen ollessa talossa, tulisi vieras koira, saisi se äkkilähdön. Sen verran Jetrolla on suojelu päällä emoa ja pentuja kohtaan. 

—————